Vauvakino on tarkoitettu pienten vauvojen perheille, joiden normaalisti lastenhoidollisista syistä saattaa olla vaikea päästä elokuviin. Vauvakinoon voi tulla päiväsaikaan vauvan kanssa, ja silti nauttia elokuvaesityksestä.
Vauvakino-esitys järjestetään kokonaan pienten lasten ehdoilla. Näytöksessä voi vapaasti leikkiä lapsen kanssa, hyssytellä, syöttää ja muutenkin hoitaa lasta kenenkään siitä häiriintymättä. Teatterisalissa on elokuvan aikana himmennetyt valot ja normaalia matalampi äänenvoimakkuus. Aulatiloista löytyy hoitopöytä vaipan vaihtoa ja mikroaaltouuni ruoan lämmitystä varten.
Joensuun Tapioon pääsee vaunujen kanssa, ja vauvan kantokopan tai turvaistuimen voi ottaa mukaan saliin.
Savonlinnan Kuvalinnassa on paljon portaita, joten emme suosittele vaunujen ottoa mukaan teatteriin. Myös tänne voi ottaa kantokopan tai turvaistuimen.
Vauvakinoja järjestetään siihen sopivien elokuvien löytyessä. Vauvakinoja voidaan järjestää ainoastaan elokuvista, jotka ovat kaikenikäisille sallittuja.
Joensuussa on näytöksen aikana MLL:n Joensuun osaston järjestämää leikkitoimintaa leikki-ikäisille.
Vauvan tai isomman lapsen mukana tuleva aikuinen on vastuussa lapsesta koko Vauvakinon ajan.
Liput näytöksiin 12 euroa, vauvat ilmaiseksi. Hinta sisältää kahvitarjoilun. Näytöksissä ei ole numeroituja paikkoja, vaan siellä voi istua haluamallaan paikalla.
Seuraavat Vauvakinot:
Joensuu, Tapio:
ke 12.3. KESÄKIRJA
Liput nyt myynnissä.
Savonlinna, Kuvalinna:
ke 12.3. KESÄKIRJA
Liput nyt myynnissä.
Joensuussa yhteistyössä MLL Joensuun yhdistys