Lajityyppi: Draama, Musikaali
Ikäraja: K-12 (9)
Ensi-ilta: 22.4.2026
Kesto: 2h 7min
Levittäjä: Finnkinon elokuvalevitys
Ohjaaja: Antoine Fuqua
Pääosissa: Jaafar Jackson, Nia Long, Laura Harrier, Miles Teller, Colman Domingo
Ensi-iltapaikkakunnat: Joensuu, Savonlinna, Iisalmi, Varkaus ja Kitee
Michael on suurelokuva yhden kaikkien aikojen vaikutusvaltaisimman taiteilijan elämästä ja perinnöstä.
Elokuva kertoo Michael Jacksonin tarinan, joka ulottuu myös musiikin ulkopuolelle. Se seuraa hänen matkaansa The Jackson 5:n uskomattoman lahjakkaasta keulahahmosta aina visionääriseksi artistiksi, jonka luovan kunnianhimon päätavoite oli tulla maailman suurimmaksi viihdyttäjäksi.
Tarina keskittyy Michaelin elämään konserttilavojen ulkopuolella ja soolouran alkuaikojen kuuluisimpiin esiintymisiin. Katsoja pääsee seuraamaan Michael Jacksonin elämää eturivistä ennennäkemättömällä tavalla. Tästä hänen tarinansa alkaa.