GoC: Alpha (2025)

Julia Ducournau (s. 1983) on noussut pikavauhdilla kehokauhun uudeksi valtiaaksi ja yhdeksi maailman arvostetuimmista taide-elokuvaohjaajista. Kannibalismia ja kasvukipuja yhdistänyt Raw (2016) sekä lihan ja metallin suhdetta tarkastellut Titane (2021) saivat ensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla. Jälkimmäinen toi Ducournaulle festivaalin himoitun pääpalkinnon Kultaisen palmun.

Alpha on määrätietoinen askel Raw’n ja Titanen aloittamassa kehokauhun uudistustyössä. Ducournau ammentaa body horror -pioneeri David Cronenbergin teräksenkylmästä perinnöstä, mutta lisää siihen empatiaa, erilaisuuden hyväksymistä ja queer-jännitettä. Keitosta maustetaan vielä tujauksella yhteiskunnallisuutta.

1980- ja 1990-lukuja muistuttavien aikatasojen välillä liikkuva elokuva kertoo 13-vuotiaasta Alphasta (Mélissa Boros). Marokkolais-ranskalaisen tytön äiti (Golshifteh Farahani) on lääkäri. Isä on häipynyt, mutta heroiiniriippuvainen setä (Tahar Rahim) ilmestyy perheen nurkkiin. Kaupungilla leviää tuntematon virus, joka muuttaa ihmiskehon hiljalleen tomuksi. Pelko ja tiedon puute nostavat ennakkoluulot pintaan karuin seurauksin. Lopun aikojen keskellä Alpha tarttuu elämään vimmalla, johon pystyy vain teini-ikäinen.

Ducournaun käsissä kunnianhimoinen symboliikka ja lihallinen äärimmäisyys yhdistyvät jälleen uniikilla tavalla. Titanen graafisen väkivallan tilalla nyt elegantimpaa kauhukuvastoa. Alphan rapistuvien marmorikuorten alta erottuu lopulta katkerankaunis kuvaus kasvusta ja luopumisesta.

– Night Visions