Savonlinnassa toimiva elokuvateatteriyhtiö Savon Kinot ja Kulttuurikellarissa toimiva Kellarin ravintola järjestävät Kino & Sapuska -elokuvanäytöksiä Savonlinnan perinteikkäässä Kulttuurikellarissa. Savon Kinot huolehtii elokuvanäytösten esitystekniikasta ja lipunmyynnistä, ja Kellarin ravintola vastaa näytösten tarjoilusta ja tarjoilujen myynnistä.
Kulttuurikellarin Kino & Sapuska -näytöksiin liput ostetaan Savon Kinojen verkkokaupasta tai Killan tai Kuvalinnan lippukassoilta. Lippuja pöytäpaikoille on myynnissä myös Kulttuurikellarissa. Kun lippu on ostettu, voi Kulttuurikellarin nettisivuilta tehdä ennakkotilauksen tarjottavista. Tarjottavia voi nauttia katsoessaan elokuvaa Kulttuurikellarin mukavien sohvien ja pöytien ääressä. Tarjottavat odottavat pöydässä näytökseen saapuvaa, ja ne maksetaan saavuttaessa esitykseen. Myös näytöksen aikana on mahdollista ostaa lisää syötävää tai juotavaa.
Kulttuurikellarissa on pöytiä rajoitettu määrä, joten liput ja tarjoilut kannattaa ostaa ja varata hyvissä ajoin etukäteen. Näytöslippuja ostettaessa ei voi varata tiettyjä paikkoja, vaan Kellarin ravintolan henkilökunta sijoittelee katsojat pöytiin tarjoilutilausten perusteella, kuitenkin niin että seurueet pääsevät samaan pöytään.
Mikäli näytöstä ei myydä loppuun ennakkoon, tulee lippuja myyntiin myös Kulttuurikellarille ennen näytöstä. Kulttuurikellarin salin takaosassa sijaitsevaan teatterikatsomoon voi ostaa näytöslippuja, mutta sinne ei voi tilata tarjoiluja.
Toimi näin:
1. Osta elokuvalippu Savon Kinojen verkkokaupasta tai Killan tai Kuvalinnan lippukassalta. Lippuja pöytäpaikoille on myynnissä myös Kulttuurikellarissa. Ostaessasi oman elokuvalipun elokuvateatterin lippukassalla, voit käyttää ostoon myös kulttuurietujasi. Lahja-, sarja- ja yritysliput eivät käy maksuvälineenä Kino & Sapuska -näytöslippuihin, mutta lahjasetelit käyvät.
2. Varaa Kellarin ravintolan tarjoilut täältä: www.kulttuurikellari.com/kinosapuska (Huom. tarjoilut tilattava viimeistään edellisenä päivänä klo 12.00)
3. Maksa tarjoilut tullessasi näytökseen.
4. Nauti elokuvasta ja herkuista.
Kino & Sapuska -näytöksiin voi tulla myös vaikkei halua syödä tai juoda mitään.
Ilmoitamme tulevista Kino & Sapuska -näytöksistä tällä sivulla, kun näytökset varmistuvat.